LUKUPÄIVÄKIRJA

17.7.2012
Olen etsiskellyt kivoja nuortenkirjoja ja täytyy sanoa, että luettavana ollut Andy Mulliganin Roskaa on yksi parhaista nuortenkirjoista, joita olen lukenut tänä vuonna. Tapahtumat sijoittuvat kaatopaikalle, jolla asuu ja elää suuri joukko ihmisiä. Heidän elämänsä on köyhää ja vaatimatonta. Eräänä päivänä tarinan päähenkilö löytää roskien joukosta laukun. Tästä alkaa jännittävä tapahtumakulku. Kenelle laukku kuuluu ja miksi poliisitkin ovat siitä kiinnostuneita? Kirjan kansi ja otsikko ovat kauheita, eivätkä houkuttele lukemaan. Teokseen kannattaa silti tarttua, sillä tarinaan pääsee helposti sisään, ja loppuratkaisu selviää vasta aivan lopussa. Tämä kirja sopii yhtä lailla sellaiselle nuorelle, jota saattaisivat kiinnostavat yhteiskunann epäkohdat kuin sellaista, joka haluaa lukea seikkailukirjoja.

Tällä hetkellä luettavana on Efraim Medina Reyesin Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen. Teos menee välipalalukemisena, joskaan ei varmasti kiinnosta kaikkia. Eräs ystäväni selaili kirjaa ja sanoi sen olevan liian tekotaiteellinen luettavaksi. :)

1.7.2012
Sain luettua Carlos Ruiz Zafónin uutuuden Taivasten vanki, joka oli mielestäni melko lailla taattua Zafónia. Jos pidit edellisistä, Tuulen varjo ja Enkelipeli, pidät varmaan myös tästä. En kuitenkaan inspiroitunut teoksesta itse niin paljoa, että vaivautuisin kirjoittamaan siitä tämän enempää. 

Kate  Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä -dekkari oli jo jotain! Jos pidät dekkareista, mutta haluat jotain uutta, ehkä lisää sisältöä tai no jotain... niin suosittelen tätä. Oli ihanaa lukea dekkaria, joka ei tuntunut dekkarilta. Kirjassa on kolme erilaista murhenäytelmää, jotka lopussa linkittyvät toisiinsa jännittävästi. Innostuin itse teoksesta jossain koulutuksessa, jossa esiteltiin vuoden parhaita kirjoja. Kyseisen teoksen väitettiin olevan viime vuoden paras dekkari ja täytyy sanoa, että veikkaus ei varmaan mennyt pahasti vikaan. Dekkarit eivät ole kirjoja, joita mielelläni luen, sillä useimmat toistavat jonkun muun keksimää kaavaa tai jotkut ovat vain yksinkertaisesti niin huonosti kirjoitettuja, ettei niitä jaksa lukea paria lukua pidemmälle. Ihan tavallisena päivänä ei kuitenkaan ole dekkari, jota voisi luonnehtia vain dekkariksi. Minusta se oli enemmänkin laadukasta kaunokirjallisuutta. Suosittelen varsinkin sellaisille, jotka normaalisti välttelevät tarttumasta dekkareihin.
Välipalalukemisena tulin lukeneeksi Andrea Maria Schenkelin Bunkkerin. Kirjailijan teoksia on luonnehdittu erilaisiksi dekkareiksi. Omassa kirjastossani tätä kirjaa ei kuitenkaan löydy dekkarihyllystä, mikä on ihan järkevää. Teos on - kuten takakansitekstikin lupaa - enemmänkin trilleri. Jännitys säilyy viimeiseen lauseeseen saakka, jonka jälkeen itselleni tuli tosin tunne, että teos pitäisi lukea heti uudelleen. Missasin nimittäin jotain jossain vaiheessa, eikä arvoitus avautunut. Tällä hetkellä salaisuus jäytää ja joudun varmaan noukkimaan teoksen uudelleen uutuushyllystä. Pitkään luku-urakassa tuskin menee, sillä teos on lyhyt - vain 142 sivua. Mutta mikä sisältö!

Pari päivää sitten luettuihin teoksiin täytyy ynnätä myös Ally Condien trilogian toinen osa Rajalla, josta on tulossa enemmän juttua piakkoin. Olen kirjoittanut Condien trilogian ensimmäisen osan lukukokemuksestani pidemmästi ja tuo kirjoitus löytyy blogiarkistostani. 

Tällä hetkellä luettavana on vieläkin Lauren Oliverin Delirium : rakkaus on harhaa. *pitkä huokaus* Urakka alkaa tuntua suoraan sanoen toivottomalta. Ehkä minun pitäisi olla teini-ikäinen, että ymmärtäisin tätä teosta. Teoksen pääpointtina on, että tulevaisuuden maailmasta halutaan poistaa rakkaus, joka saa ihmiset hulluiksi. Pointti tuntuu älyttömältä ja vähän aikaa luettuani, mieleeni tuli John Christopherin Tripodien aika -trilogia, jossa nuoret kapitettiin, jotta heidät saatiin tottelevaisiksi. Oliverin dystopia on mielestäni aika kevyttä, mutta sopii ehkä jollekin nuorelle, joka kokee ensimmäistä kertaa rakkautta sen riuduttavassa, hullaannuttavassa ominaisuudessa. Tämä teos siirtynee piakkoin tuonne keskeneräisiin. 

Mitäs uutta olen sitten lainannut? Keskustelin juhannuksena ystäväni kanssa Charles Bukowskista ja vapaiden jälkeen huomasin Bukowskin kirjan esittelypöydällä. Teos, Auringonvalo, tässä olen, sisältää kirjailijan ensimmäisen ja viimeisen haastattelun sekä 32 lehtijuttua. Bukowskia lukeena ja hänen teoksistaan vasta keskustelleena, en voinut ohittaa tilaisuutta tutustua itse kirjailijaan. Kunhan saan Oliverin nuortenkirjan pois käsistäni, tartun ensimmäiseksi Bukowskia koskevaan teokseen. 

Nuortenkirjoja minulla on luettavana tällä hetkellä vain yksi: Andy Mulliganin Roskaa, jota takakansiteksti luonnehtii "veijaritarinaksi ihmistä, joiden on elettävä järkyttävän todellisessa maailmassa." Teos lienee nopeasti luettava ja säästelenkin sitä päiväksi, jolloin ei ole aikaa uppoutua mielikuvitusmaailmoihin pitkäksi aikaa. 

Lyhyitä, mutta taatusti aikaa vaativia, teoksia tarttui mukaani perjantain kirjastoreissulla. Huomasin  uutuuspöydällä modernin klassikon Thomas Bernhardin viisiosaisen, omaelämäkerrallisen sarjan kolme ensimmäistä osaa - Syy, Kellari ja Hengitys - ja jonkin aikaa kirjoja hipelöityäni, minun oli pakko ottaa ne lainaan.

Tammen Keltaisesta kirjastosta minulla on tällä hetkellä luettavana kaksi uutta teosta, Daniel Kehlmannin Maailman mittaajat sekä Yiyun Lin Kultapoika, smaragdityttö. Minulla on hieman kaksijakoinen suhde Keltaisen kirjaston teoksiin, sillä sanotaanko puolet teoksista, joihin tartun, jäävät kesken ja joistain olen saanut lukemiskammonkin moneksi kuukaudeksi, mutta toinen puoli on sellaisia teoksia, joista tulee suosikkejani ja teoksia, joita tulee myöhemminkin miettineeksi. Keltaisen kirjaston kirjat vaativat ehkä enemmän tilaa ja aikaa. Oikeanlaisen tunteen, jotta kirjasta saa irti enemmän. Saa nähdä miten tällä kertaa käy. Saanko luettua ne, rakastunko niihin vai joudunko lukuinhon valtaan, kuten esimerkiksi Herta Müllerin Tänään en halunnut tavata itseäni -teoksen jälkeen kävi.

Viimeisenä mukaani tarttui kaksi teosta, joita olen pyöritellyt käsissäni jo useampaan otteeseen, mutta joista olen jokaisella kerralla miettinyt "otan tämän mukaan sitten ensi kerralla". Ensimmäinen on "häikäisevä esikoisteos - unohtumaton murhaballadi 1900-luvun alun Amerikasta" kuten takakansiteksi lupaa Robert Goolrickin teoksesta Luotettava vaimo. Takakansiteksi lupailee vangitsevaa tunnelmaa, lyyristä, uudelleen yllättävää tarinaa sekä teemoja rakkaus ja mielipuolisuus, intohimo ja murhanhalu, jotka vuorottelevat tarinassa. Hmm... Olen lukenut useita kirjoja, joiden takakansitekstit lupailevat vaikka mitä, mutta lukukokemus on voinut olla täysin päinvastainen. Asia selvinnee vain lukemalla.
Toinen, ja tällä hetkellä luettavana olevista viimeinen, on Efraim Medina Reyesin Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen. Teoksen lupaillaan olevan "ylevän ja groteskin yhdistelmä, joka muutti latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden rajoja". En oikein tiedä vielä mitä ajatella teoksesta. Odotan siltä kyllä paljon. Uutuuspöydän luona teosta selaillessani innostuin tekstistä valtavasti. Mutta kuten aina, tarina ja miten se on kirjoitettu kokonaisuudessaan, ratkaisevat lopulta sen, mikä on lukijan viimeinen tuomio teoksesta.


14.6.2012
Viimeisestä merkinnästä onkin vierähtänyt jo puolitoista kuukautta! Jotenkin tuo kesä vaatii oleilua ulkona, eikä nettiin meno oikein jaksa kiinnostaa. Lukukokemukset ovat kyllä karttuneet, vaikkei lukupäiväkirjaan olekaan ilmestynyt mitään uutta. Pöydällä odottelee jo 3 kirjaa, joista on tulossa vähän pidemmät selostukset. Kirsti Kurosen nuortenkirja Omenapuu laulaa oli mielestäni kiva ja oikein vaatii enemmän huomiota. Saman erityiskohtelun saa uutuuskirja, Päätön ritari - kauhutarinoita keskiajalta sekä jo vuonna 2010 ilmestynyt Andrew Nicollin Rouva Agathen rakkaus. Viimeisenä mainittuun ihastuin, ja teosta tulee silloin tällöin vieläkin mietittyä. Mutta niistä enemmän piakkoin. Sanotaanko vaikka näin: jahka säät niin sallivat. :)

Yöpöydällä roikkui pitkään uutuuspainos Lionel Shriverin kirjasta Poikani Kevin ja kun siihen viimein sain tartuttua, joku oli varannut sen, enkä näin ollen saanut sitä luettua loppuun. Teos on asiasisällöltään sen verran painavaa tavaraa, että vaatii tilaa ja aikaa lukea sitä. Ehkäpä tartun siihen uudelleen tuonnempana. Poikani Kevinin lisäksi yöpöydällä pölyä keräsivät William Goldingin englanninkielinen klassikko Lord of the Flies (Kärpästen herra) sekä Heide B. Görtemakerin Eva Braun - elämä Hitlerin kanssa -elämäkerta. Ehkäpä kesä todella on enemmän dekkariaikaa, sillä lukematta ne jäivät varsin synkän aihepiirinsä vuoksi.

Tällä hetkellä luettavana ovat Kate Atkinsonin dekkari Ihan tavallisena päivänä, Carlos Ruiz Zafónin uutuuskirja Taivasten vanki sekä Lauren Oliverin kirjoittama uudehko nuortenkirja Delirium - rakkaus on harhaa. Atkinsonin dekkari on ollut ilahduttava kokemus. Ainakin ensimmäisten 50 sivun perusteella. Taivasten vangin lukemisessa täytyy pitää kiirettä, sillä kirjalle on jo muitakin lukijoita odottamassa. Odotan myös innolla pian ilmestyvää toista osaa Ally Condien nuortenkirjatrilogialle, joka kuvaa tulevaisuuden maailmaa, jossa kaikki on määritelty jo ennakkoon.  




29.4.2012
Ok. Tein sen, mitä olisi pitänyt jo pitkän aikaa sitten tehdä. Palautin pitkään pöydällä pölyä keränneen Ylpeys ja ennakkoluulo ja Zombit. Päädyin siihen lopputulokseen, että vaikka teos voisi olla Austen fanille ihan mielenkiintoinen vertailukohta, niin teos ei ollut enää kovin kiinnostava alun jälkeen. Ehkäpä joku joka on lukenut kyseisen teoksen, voisi kertoa oman mielipiteensä siitä, monenko tähden arvoinen kyseinen tarina oikeastaan on. 

Tutustuin ensimmäistä kertaa Albert Camus'n tuotantoon lukiessani hänen tuotantonsa kärkiteokseksikin tituleeratun Sivullisen. Pelkäsin teoksen olevan rasittava ja tylsä. Väärässä olin. Teos on todella lyhyt, mutta miten paljon siinä onkaan sanomaa! (Ihmetyttää muuten, miten uutuusteokset voivatkin olla niin hermostuttavan pitkiä. Eikö ole taito osata tiivistää sanansa niin, että tarinasta tulee esille vain se olennainen?!) Päähenkilön (Mersault) välinpitämättömyys kaikkea kohtaan - ja kaikki tässä kohden tarkoittaa tapahtumia hänen ympärillään, hänelle itselleen tapahtuvia asioita ja niin ...kaikkea - tulee esiin jokaisessa juonenkäänteessä. Viimeisen sivun luettuani itselleni tuli tunne kuin olisin lukenut tarinan tästä päivästä. Jos haluat lukea tarinan, joka antaa ajattelemisen aihetta, suosittelen tarttumaan Camus'n Sivulliseen. 

23.4.2012
Viikonlopun lukusaldoksi tuli Laura Lähteenmäen uusi nuortenkirja Niskaan putoava taivas ja Chevy Stevensin esikoisdekkari Kadonnut. Edellisen merkintäni mukaisesti Lähteenmäen kirjan aloittaminen arvelutti aluksi, sillä teos aloittaa sarjan. Kirja oli kuitenkin vain vähän yli 200 sivua ja päätin lopulta tarttua siihen. Teos oli ihan ok. Kuten aikaisemmin lukemassani Ally Condien Tarkoitettu -kirjassa, myös tässä oli aiheena tulevaisuuden maailma ja nuoruuden ihmissuhteet.

Chevy Stevensin kirjan olin varannut kirjastosta ja sain kuin sainkin sen käsiini jonkin aikaa sitä odoteltuani. Teos on ilmeisesti melko haluttu luettava. Dekkarin aihe oli todella rankka ja siitä varoiteltiin jopa teoksen takakannessa: "ei heikkohermoisille". Olen täysin samaa mieltä. Stevensin tarina lähti mielenkiintoisesti liikkeelle, mutta loppu osoittautui ennalta-arvattavaksi ja helpoksi - ei siis pisteitä siitä. 

Luettavien kirjojen pino on taas kasvanut kuin itsestään, kun olen haalinut mielenkiintoisia teoksia yöpöydälleni odottelemaan. Pinossa vatsanpuruja aiheuttaa edelleen Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. Miksiköhän jotkin vähän heikkotasoisemmat kirjatkin on vain pakko kahlata läpi? Inspiraatiota odotellessa pöydälle eksyi William Goldingin klassikkoteos Kärpästen herran englanninkielinen versio, niin ikään Albert Camus'n klassikkoteos sivullinen, pitkään lukuhaaveena ollut Andrew Nicollin Rouva Agathen rakkaus sekä Kirsti Kurosen uusi nuortenkirja Omenapuu laulaa. Näitä tarinoita on varmasti mukava lueskella alkavan kevään auringon lämmössä.

18.4.2012
Luin eilen pitkään yöpöydällä lojuneen Turkka Hautalan uutuusteoksen Kansalliskirja. Teos sisältää viitisenkymmentä lyhyttä, enimmäkseen kahden sivun pituista, juttua. Yhteensä kirjassa on 112 sivua eli kirja menee mukavasti iltapalalukemisena.

Teos lähti ihan kivasti käyntiin ja jutut Kiinalainen naapuri ja Ronkaisen mopopoikakokeilu saivat minut nauramaan ääneen! Viiteenkymmeneen tarinaan mahtui monta erilaista tyyliä siinä missä on suomalaisiakin ja teos on oikeastaan jonkinlainen pintaraapaisu suomalaisista ja suomalaisuudesta kaikkine omituisuuksineen. Keskiväliltä mieleen jäivät Tahdoin synnyttää Suomessa ja Miks sä just mult kysyt. Jutut Riipisen lista ja Riipisen toinen lista nousivat teoksen loppupuolen suosikeikseni.

Mietin pitkään pitäisikö tästä teoksesta kirjoittaa vähän pidempi juttu. Kuten voi päätellä, päätin toisin. Kansalliskirjan kielikuvat olivat paikoin hienoja, teksti monipuolista ja sujuvaa. Silti...Luin ensimmäistä kertaa Hautalan teoksen ja pohdin mahtaako Kansalliskirja olla hänen vahvin teoksensa. Anyway...

Seuraavaksi lukuvuorossa on Laura Lähteenmäen uutuusteos. Vähän rasittaa jo heti kärkeen se, että teos aloittaa sarjan. Katsotaan nyt kuitenkin miten käy... ja ehkä saan tuon Grahamen klassikkomuunnelmankin luettua. Sää ainakin olisi zombitarinoille otollinen. Loskaa ja harmaata. Lätisevät lenkkaritkin. Huokaus.


16.4.2012
Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit taitaa siirtyä tuonne listaamiini kesken jääneisiin kirjoihin. Tässä kävi vähän kuin Apulannan biisissä, että zombeja on vähän vaikea voittaa yksin. Ehkäpä tartun teokseen uudelleen joku kaunis päivä. 

Välipalalukemiseksi tutustuin entisen kämppikseni suosituksesta Peter Madsenin Valhalla-sarjakuviin. Vähän Asterixin huumorityyliin kirjoitettu ja piirretty sarjis oli aivan mahtava! Harmi vaan, että jos noiden viiden lukemani jälkeen haluaisin lukea kuudennen osan, täytyisi minun opetella tanskaa tai norjaa. Skandinavian mytologioihin perustuva Valhalla on tutustumisen arvoinen sarjakuva, jos on yhtään kiinnostunut Eddoista ja  80-luvun alkupuolen sarjishuumorista. Omasta kirjastostani sarjis löytyi varastosta eli jos kiinnostuit, kannattaa teosta varmaan kysäistä ensin kirjaston neuvonnan tai lainauksen tiskistä. Tässä vielä Valhallan suomennetut osat:

1: Susi tulee
2: Tor kostaa
3: Odin lyö vetoa
4: Kvark, pikku tuholainen
5: Matka Udgårdiin


12.4.2012
Jatkan blogini täydentämistä ja ajattelin, että jonkinlainen lukupäiväkirja voisi olla ihan mielenkiintoinen asia. Tällä hetkellä luku-urakkana ollut Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit tökkii ja pahasti. Aihe on kiinnostava, mutta ehkä kirja ei ole tämän hetkiseen lukutunnelmaan sopiva. Tähän mennessä luetut 150 sivua ovat olleet hauskaa luettavaa. Ehkäpä kevään auringonpaisteessa löllötellessä ja lintujen laulua kuunnellessa eivät elävät kuolleet ja Bennetin tyttärien jalot taistelutaidot oikein pääse lentoon. Olenkin lukenut ja selaillut viime aikoina hirvittävät pinot lähinnä puutarhakirjoja. Mielessä jo valmiiksi suunniteltu kasvihuone tuntuu tällä hetkellä mielenkiintoisemmalta projektilta kuin tarinoiden maailmaan uppoutuminen.

2 kommenttia:

  1. Millanen tuo Lähteenmäen kirja on? Mistä se kertoo? Joko olet sitä lukenut kun sen tuossa mainitsit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luin Lähteenmäen kirjan viime viikolla. Teos on ihan kiva nuortenkirja. Pohjimmiltaan kertoo nuoruuden ihmissuhteista.

      Päähenkilönä on nuori tyttö, Tekla, joka on perheineen muuttanut kylmään pohjoiseen. Talven tekee entistä rankemmaksi ilmastonmuutos, joka on lisännyt ääri-ilmiöitä. Kirjassa käsitellään myös poliittisia ilmiöitä, mutta suhteellisen kevyesti ja huomaamattomasti. Tekla inhoaa uutta asuinpaikkaa ja kaipaa entiseen kotiinsa jääneitä ystäviään. North Endissä (uuden asuinpaikan nimi) ihmiset ja tapahtumat eivät ole sitä, mitä päälle päin voisi odottaa.

      Kirjana Niskaan putoava taivas oli mielestäni tasainen kolmen tähden kirja. Jos tykkää lukea nuortenkirjoja, niin tähän voi tarttua ihan helposti. Tarina ei lähde lentoon heti, kuten joissakin teoksissa käy, mutta kun asioita alkaa vihdoin tapahtua, haluaa teoksen ehdottomasti lukea loppuun. Suosittelen, jos haet kevyttä lukemista. :)

      Poista